Menneisyys

Oon tottun elään rososelt pohjalt/
Ollu rikki melekee joka kohdalt/
Tunten nappulasta asti köyhyyden tuskan/
Mut sen pienen piene ilosen ja kauniin ruskan/
Mulle on riittäny ne pienetkin ilot elämän/
Ei tarvinnu ikää olla mitää suurta, sen nyt ymmärrän/
Muistan ku koulus muut pojat tavaroillaa leuhki/
Mun ei tartten, koska ei ollu mitää syytä leuhkii/
Nautin elämästä, luonnosta ja urheilusta/
Rakastin juosta lujaa, hyppiä rimoje yli kovaa/
Mennä ne vaikeimmatkin aidat yli eikä ali/
Koulukiusatun lapsen arki, olikuin kova laki/

Anna mun tulla, anna mun mennä
Anna mun kerranki olla jotain iloista pientä
Eläkä ikää mitää kovin suurta
En siitä tuu ikää iloa saamaan
En menneisyyttä tuu kaipaan

En oo ikään esittän itestäin jotain muuta/
Ain ollu vain oma ittein enkä todellakaa mitää muuta/
Jossen jollekki kelepaa nii anna mun rauhas olla/
Nauttikoot omaa elämää kaikella omalla tunnolla/
Joskus juoksen elämää karkuun nii kovaa ku lähtee/
Todellisuutta kaikkoan käpälä mäkkee/
Mua on turha seurata, en jälkiä jätä/
Oon kuin haamu en pienestä hätkähä/
Mulla ei ollu todellisia ystäviä moneen vuoteen/
Kunnes yks kaks ne mut avosylin vastaan otti/
Siitä lähtien onnellinen ollu oon ystävie tähden/

Anna mun tulla, anna mun mennä
Anna mun kerranki olla jotain iloista pientä
Eläkä ikää mitää kovin suurta
En siitä tuu ikää iloa saamaan
En menneisyyttä tuu kaipaan